sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Kun aikuiset miehet lainaa koiran nenää

Tänään oli vuorossa hälytreeni. Lähtötilanne se, että Kikellä tärpit. :-) Ajattelin silti, että mennään, ei se ole tuntunut juurikaan tuon aivoituksiin vaikuttanut.

Alue (n. 8,7 ha) on kartassa tiehen pohjoisesta ja lännestä rajautuva, ja etelästä ja idästä korkeuskäyrään rajautuva. Otettiin etsintäsuunnitelmaksi kiertää alue, ja katsoa meneekö sinne jälkiä. Muutettiin suunnitelma kuitenkin, kun alueella oli suhteellisen paljon jälkiä. Käytiin ensin "laakson" eteläpuoli, sitten pohjoinen. Alueella ei ollut maalimiestä.

Heti alussa totesin, että koira on tahmea... Ei oikein irronnut, ja kun näytti siltä, että sai hajua, niin sitten ei lähtenyt sitä paikantamaan.

Edettiin eteläreuna, kun Rita oli musta 30 m päässä, ja näin, että eteen (10m päähän Ritasta) ilmestyi urosrotikka. Nopeesti pillillä koira luokse - ja se tuli. :-)))

Sitten jatkettiin polkuja pitkin, kunnes kiivettiin kukkulalle ja rämmittiin ajoittain umpihangessa. Helpotin umpihankipätkiä Ritalle niin, että annoin sen kulkea perässä, ettei tuhlaisi voimia. Rita otti jossain vaiheessa rullan suuhun ja kantoi sitä... Nice. Otin sen siltä pois ja jatkettiin etsintää. Pidettiin pari taukoa, mutta ongelmaksi tuli se, että Ritan tassut oli ihan jäässä, ja kokoajan olisi ollut pakko liikkua. Tassut tosiaan keräsivät jääpalloja anturoiden väliin, ja niitä sieltä ajoittain poistin. Selkeästi turhautti koiraa, ja kulki välillä tassuja ilmassa pidellen.

Toinen alue otettiin maltillisemmin, ja katsottiin tosiaan vain jäljet, eikä tehty juuri umpihankipätkiä. Ilmaisi sitten mukanatulijat, kun ne jäivät kauemmaksi meidän tarkistaessa joitain alueita kaksistaan - tätähän ei ole tehnyt aikoihin... Sitten kilahti joku nupissa ja taas kantoi rullaa... Eikun rulla pois koiran suusta.

Lopulta, reilun 2,5 tunnin etsinnän jälkeen todettiin alue tyhjäksi, ja saatiin uusi alue: tienvarsi etsintä. Rita liinassa oli 2,5 tunnin lumessa tarpomisen jälkeen varsin mukava. Matkalla alueelle tuli haukkuvan koiran ohitus - ja siinä ei ollut ongelmia (ja ei, en houkutellut nami kädessä ;-)).

Kierrettiin laitaa, ja käytiin syvemmällä metsässä, mutta kun Rita alkoi vetämään liian syvälle, palattiin tielle. Sitten Rita nosti selvästi jäljen. Hetki spekuloitiin, kunnes päätettiin ajaa jälkeä. Ja siellähän se maalimies oli. Hyvä ilmaisu, koira puuhun, nami suuhun ja "ea-tehtävän" pariin. Sellainen hälytreeni tälläkertaa. Eka tyhjä alue meillä - ikinä. Alueelle oli tarkoituksella tehty tuoreita jälkiä, ja siellä oli liikkunut paljon toisia koiria ja jäniksenkin jälkiä näkyi.

Mukana oli kartturin lisäksi arvioija, joka antoi seuraavanlaisen palautteen.

Arviointi
1. Epäreilua tuoda tärppipäiväinen narttu moiseen treeniin, eikä etsintäänkään kannata viedä. Koira toimi kuitenkin erittäin hyvin tärppinartuksi, ja tämä oli hajoituksena hyvä.
2. Tosi hyvä hallittavuus ja yhteistyö - tuli juoksuisena uroksen luota mielummin ohjaajan luokse.
3. Mukanatulijoiden ilmaisu - lopetetaan tästä palkkaaminen (kokeessa esim. valeilmaisu)
4. Sopiva etenemisvauhti
5. Turhaa lumihankietenemistä - ei järkeä mennä sinne, kun jälkiäkään ei mene

Oma-arviointi
+ hallittavuus ja yhteistyö / Rita oli kokoajan hyvin hollilla, ei mitään valittamista.
+ jaksaminen / ei väsymisen merkkejä
+ ilmaisut
+ järkevä energiankäyttö / ei tuhlannut voimia turhalla säntäilyllä
+ ohjaaja luotti koiraan sen verran, että uskalsi todeta alueen tyhjäksi!
+ tuoreen jäljen nosto vs. vanhat jäljet / ihan selkeä ero jäljen noteeraamisessa
+ jätti vieraan koiran kutsuttaessa ja haukkuvan koiran ohitus ;-)
- rullan nostot etsinnän aikana
- ohjaajan epäreiluus
- tahmeus (toisaalta - miksi säntäillä, kun ei ole hajujakaan?)

Sellasta. Tämä oli erittäin hyödyllinen ohjaajan oppimisen kannalta. Nyt tiedän millainen Rita on tärppisenä, ja että etsintään en kyllä lähtisi moisen koiran kanssa. :-) Lisäksi saatiin se kaipaamamme useampi tuntinen (3h) etsintätreeni - jee!

Eilen käytiin illalla juoksulenkillä, 5km. Ritalla ei kyllä ollut vetohaluja, mutta ravasi oikein neitimäisesti koko matkan.

Rita saa nyt minun lupaaman kahden viikon treenitauon. Eiköhän se sen ole ansainnut. :-) Lenkkeillään ja ehkä hiihdellään, mutta aivot lepää. Saa nähdä jaksanko päivitellä urheilutreenauksista. Jos en, niin palataan näppiksille 12.2. :-)

torstai 26. tammikuuta 2012

Lumihangessa tarpojat

Tänä iltana treenattiin Vantaankoskella. Otin melko pienelle alueelle maalimiehet kuvan mukaan niin, että eka meni ensin paikalle (piiloon, josta en tiennyt) ja kun se löytyi, niin kaksi muuta menivät samaan aikaan piiloon.

Ooteltiin parkkipaikalla lähtöä joku aika, ja palkkailin Ritaa, kun rauhoittui perusasentoon. Sitten lähtö, ja lähti aika reippaasti. Kierteli aika paljon kontteja (joita oli enemmän kuin kuvassa). Näin kun katosi aitauksen taakse ja kello siellä kilkatteli. Sitten Rita näkyi jo kävelytiellä vihreän pisteen kohdalla... Nopea pillikutsu. Koira melkein loikkas ilmaan, kun tajusi miten kaukana on: näytti ihan siltä että mamma on nyt eksynyt (olisko jäänyt verkon taakse jumiin?). Nopeesti luokse ja sitten jatkettiin. Taisi siitä mennä aika suoraan piilolle ja tuli ilmaisemaan. Maalimies makasi kontin alla aika syvällä, hyvä piilo! Rita oli juossut ohi, muttei ollut haju osunut aikaisemmin nenään.

Sitten toiset maalimiehet häippäs ja me palkkailtiin Ritaa odotellessa. Lähdettiin suoraan polveen ulottuvaa lumihankea pitkin. Rita kulki aika lähellä, kunnes joku matka ennen maalimiestä sai hajun ja irtosi sinne. Taas hyvä ilmaisu, mutta otin rullan jo edessä, kun hangessa säätö olis ollut liian hankalaa. Maalimies makasi kinoksen ja oksan takana maassa. Ei lähminyt makaavaa maalimiestä, jee!

Kolmannelle lähdettiin sitten taas hangen kautta. Rita liikkui kivasti ja kävi välillä kuittaamassa itsensä ja annoin namia silloin. Vika olikin sillä tavalla mielenkiintoinen, että haju painoi erittäin vahvasti viereisen kontin taakse. Rita nuuski ensin kontin alle, sitten loikki sitä vasten ilmoihin. Kävelin maalimiestä päin ja sitten Ritakin lähti tutkimaan sinne päin. Se on muuten alkanut ottaa käsiohjausta uskomattoman hyvin! Korkeasta hangesta oksan ali maalimiehelle ja takas ilmaisemaan (hyvä ilmaisu!). Maalimiehen palkattua kutsuin Ritan tielle ja palkkasin itse. Lopuksi vähän pallolla leikkimistä.

MAALIMIEHIÄ EI TÄNÄÄN LÄHMITTY!!! :-) Lisäksi kivana bonuksena kaksi uutta maalimiestä. Tarkoitus oli, että tänään oli kivat treenit. Alko pinna kiristyä siinä vaiheessa, kun Rita oli kaukana kävelytiellä: luulin, että olis käynyt maalimiehellä ja kadottanut mut. Vaan ei ollut, ja hyvä niin. Taitavasti taas suoriutui neitokainen.

Hyvää ja huonoa
+ Ilmaisut
+ Maalimieskäytös
+ Liikkuminen/irtoaminen
+ Ohjattavuus
+ Nenänkäyttö :-)
- Mielentila lähtiessä kuuma (kuten aina)
- Hyppi loppukeskusteluissa ja lähtiessä ihmisiä (ja erityisesti mua) päin
- Yksittäinen irtoaminen kävelytiellä...

Meillä on muuten inhottava Kiken lihotuskuuri menossa. Puuh. Hurtta popsii minkä ehtii, eikä sen paino juuri nouse. Ei sillä, että sen paljoa tulisikaan nousta. Nykypaino 25 kg, en tiedä mihin tähdätään. Ehkä lakataan sitten kun Ritasta tulee taas "käpylehmä"... ;-) No ei, näyttelyn jälkeen jatketaan "käyttökunnossa".

Eilen käytiin muuten hiihtämässä Ritan kanssa. 3km lenkki, josta kunnon ladulla 2 km - josta Rita veti ihan hypenä koko matkan, vaikka mun kunto oli mitä oli! Oijoi, voisi innostua, kun ladulle vaivaiset 200 m matkaa, ja oma kunto vaatii Venloja varten kohotusta rutkasti. :-)

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Nothing Works Like Hard Work

Talven treenikautta mennyt nyt 10 viikkoa, jäljellä 14 viikkoa. Puoliväli siis lähenee. Katsotaanpas missä vaiheessa suunnitelmaa mennään.... Kaikenkaikkiaan edistystä on tapahtunut eniten tokossa ja vähiten haussa. :-) Eniten töitä on WT:ssä.

TOKO

Tilanne marraskuussa 2011: AVO-liikkeet jotenkuten hanskassa. Kaukokäskyissä köhitty eniten, mutta nekin alkaneet luistaa. Seuraaminen tietty vaihtelevaa, vire ja kontakti putoaa herkästi. VOI-liikkeistä ruutua ja ohjattua noutoa tehty osissa, ja sujuu vielä toistaiseksi ihan ok. Liikkeestä maahanmeno hiiiidaaas.
Talvikauden tavoite: AVO-taso, VOI-alkeet. AVO-kokeeseen talven juoksun jälkeen.

Tilanne tammikuussa 2012: AVO-liikkeet hanskassa. Liikkeestä maahanmeno saanut nopeutta takapalkan ansiosta ja kaukokäskyt parantuneet. Jos koiran vire matala, niin kaket köhii edelleen. Tehty myös VOI- ja EVL-liikkeitä ihan urakalla. Seuraaminen parantunut, kiitos Eilan.
Tavoitteet siis täytetty jo nyt, ja VOI-alkeet on nyt jo EVL-alkeet. :-)


PERUSASENTO
  • Hiotaan laatikkoharjoituksen avulla / En ole tehnyt lainkaan.
  • Tavoitteena suoristaa perusasento talvikauden aikana / En ole tehnyt, mutta tämä on pakko tehdä ennen huhtikuuta.
  • Kaikki kehonvihjeet pois! Odotetaan, että korjaa itse virheet, ei vihjailla. / Tästä linjasta luovuttu jo, kun aiheutti levottomuutta perusasentoon. Korjasi ja korjasi.
SEURAAMINEN
KAUKOKÄSKYT
  • Kriteerinä takajalkojen paikalla pysyminen
  • AVO-kaukot
    • kasvatetaan matkaa ennen koetta ainakin 15 metriin, jotta osaa enemmän kuin koetaso vaatii / Ei olla saatu matkaa kasvatettua...
    • harjoituskertoja pelkillä suullisilla käskyillä / käsimerkeillä / Tämä myöskin tekemättä, mutta otetaan loppukauden asiaksi.
  • VOI-kaukot
    • Seisominen hiottava ensin kotona kuntoon, vasta sitten viedään pihalle / Luvattoman vähän ollaan treenattu seisomista. Kun tehdään, tekee hyvin. Lisää aikaa tällekin.
    • Etäisyyden kasvattaminen asteittain - pohdittava, missä määrin talvikaudella / Aika maltilliseksi tulee jäämään tämä matkan kasvattaminen.
LIIKKEESTÄ JÄÄMISET
  • Seisomisen vahvistaminen
    • seisominen juoksuvauhdista / Ollaan tehty, ja tekee oikein kivasti.
    • seisomisen jälkeen ohjaaja voi kierrellä koiraa vapaasti sen liikkumatta / Myös tämä onnistuu.
  • Maahanjäämiseen nopeutta! 
    • todella hidas, tarvii varmaan taikasauvan tämän korjaamiseen / Taikasauva olikin niinkin helposti löydettävissä kuin takapalkalla palkkaaminen ensin kotona ja sitten ulkona... :-)
    • vahvistetaan koiran etupään niiaamista (takapää saa pysyä ilmassa alussa, jatkossa sheipataan maahanmenoksi) / Tehty tätäkin satunnaisesti, mutta on viime aikoina unohtunut...
    • liikkeestä istumista ei tehdä vielä tänä talvena, mutta vahvistetaan istumista muuten. / Vahvistettu ja liikkeestä istumisiakin tehty.
HYPPY
  • AVO-hypyn vahvistaminen / Vahvistunut, erityisesti istuminen esteen toisella puolella, mikä on ollut vaikeinta. Tulee huomioida käskyn ajoitus.
  • Hyppynouto / Ajoittain kämmää palautuksen esteen yli, mutta ollaan saatu neuvot tämän korjaamiseksi. Toteutusta vaille tehty.
LUOKSETULO
  • Pysäytysten vahvistaminen puunkierroilla / Tehty, kannattavasti.
  • Jos ennakoi, tehdään pelkkiä läpijuoksuja / Vaikka ei ole ennakoinut, ollaan tehty läpijuoksuja sen ennaltaehkäisemiseksi.
  • Päätettävä käsimerkin ja suullisen käskyn väliltä pian!! / Joo, ihan pian... :-D
  • Jos jää vinoon, korjaa itse -> annetaan korjata. / Parantumista, mutten ole oikein keskittynyt tähän.
  • Ei maahanmeno pysäytyksiä vielä talvikaudella / No muutaman kerran ollaan kokeiltu, mutta ei siis varsinaisesti tehty. ;-)
RUUTU
  • Matkan lisääminen /20-30 m = easy
  • Alustan häivyttäminen / satunnaistaminen / Tehty, toimii ilman alustaa 
    • Loppuosan hiominen
      • paikallaolosta mukaankutsuminen / Ollaan tehty tätäkin, joskin viime treenistä tuntuu kuluneen jo jokunen tovi.
    PAIKALLA MAKUU
    • Paljon piiloja, enemmän paikalla makuuharjoituksia - joka treenin yhteyteen? / Ollaan kyllä tehty paljon, ja piilon kanssa helpompia kuin ilman.
    • Myös rauhallisissa paikoissa, jotta ei aina pelkkää vaikeaa ja häiriötä / Ollaan tehty näitäkin, ongelmitta
    • Pään maassapidon vahvistamista / Eipä ole muistunut mieleen...
      • tarjoaa monesti jo automaattisesti
      • ei varmaan ala toimimaan piilojen kanssa, mutta vahvistaa painopistettä maassa
    PELASTUSKOIRAHAKU

    Tilanne marraskuussa: Ollaan treenattu suhteellisen vähän ja pieniä alueita, mutta koira on toiminut ihan kivasti. Ei oikein osaa sanoa tämänhetkistä tasoa sen tarkemmin...
    Talvikauden tavoite: Loppukoetaso

    Tilanne tammikuussa 2012: Taso on ehkä rehellisesti sanottuna yhtä hukassa kuin marraskuussa. Nyt on tehtävä joku oikea suunnitelma kevääksi! Tänä aikana tehty kaksi e-treeniä, joista toinen oli e-treeni, ja molemmat meni tosi onnistuneesti. Säälittävän pieni määrä silti... Ei olla loppukoetasoisia vielä.
    Hallittavuusosio loppukoetasoiseksi
    • pysäytys kesken haun / Valitettavasti tämän treenaaminen on unohtunut kokonaan...
      • paikallaolo pimeässä / Ollaan unohdettu myös tottisrutiinit treeneissä...
      Rullan luovutuksen parantaminen
      • rauhallisuutta ja kestoa - vain luvasta luovutetut hyväksytään / Tämän tekeminenhän korostui, kiitos Kakolan treenin. Näitä treenejä ei voi ikinä tehdä liikaa...
      • näytölle vain istumasta / Oops, mikä johdonmukaisuus?
      Näytölle meno liinassa/ilman
      • pidempiä matkoja / Tosi pitkiä matkoja tullut tehtyä, esimerkiksi e-treenissä 200 m. Näihin on tullut kivasti varmuutta. :-) Vain ilman liinaa tehty nyt...
      • hitaammin perässätuleva ohjaaja / Tätä tehty ilman liinaa, ei liinassa.
      • vahvistetaan myös ilman liinaa menoa ja uudelleen ilmaisuja / Ollaan vahvistettu vain ja ainoastaan näitä... :-D
      Vaikeita piiloja
      • kohtuudella, ja helppoja aina muistettava tehdä mukana / Ollaan pidetty aika säännöllinen tahti treenien suhteen, joten näitäkin on tullut tehtyä. Muistaakseni yhdet rauniotkin tänä aikana.
      Etsintäharjoituksia
      • tavoitteena vähintään yksi etsintäharjoitus kuukaudessa /Tammikuussa ja marraskuussa tuli tehtyä, mutta joulukuu jäi välistä. Onneksi tammikuussa tulee kaksi treeniä. :-)
      Kestoa etsintään
      • pidempiä etsintöjä ilman maalimiehiä / Tää olisi tärkeää, mutta ei oo ehtiny...
      • jopa useampituntisia harjoituksia / Otan tavoitteeksi tehdä ainakin yhden tällaisen treenin ennen huhtikuuta.
      Erilaisia maalimiehiä
      • yleistämislistan mukaan. / Joitain tehty, joitain ei... Aika vähän.
      • erityinen tärkeys kokonaan pressulla peitetyllä loppukoetta ajatellen.
        • pyydetään etsintätreenien yhteyteen / Oops, forgot this too. Ei olla tehty yhtään peitettyä.
      NOME/WT

      Tilanne marraskuussa 2011: tehty paljon motivoituja ohjauksia, mutta heikoin juttu. Markkeeraukset menee viahtelevasti: toisinaan todella hyvin, toisinaan huonosti. Haussa ei ongelmia. Hallittavuus ongelma myös kokeita ajatellen, ja erityisesti laukaukset. Ryhmässä toimimiseen lisää varmuutta...

      Talvikauden tavoite: lähemmäs ALO-tasoa. WT-koe: 14.4.2012, NOME-koe: 9.-10.6. Saa nähdä startataanko, jotenkin sellanen juupaseipäsfiilis.
      Kuten suunnitelmista huomaa, on pääpaino talven aikana ohjauksilla. Tämä siitä syystä, että ne ovat täyttä kuraa. :-) Mutta mikään osa-alue ei jää vaille treeniä. Lisäksi panostetaan laukaus- ja ryhmätreeniin sekä hallittavuuteen tehdessä. Lisäksi kiinnitetään huomiota perusteisiin. Jokaiseen treeniin pitää latautua positiivisella mielellä, erityisen tärkeää tämän lajin kanssa.
      Lisäksi fokus palkkaamisessa (tai sen asteittaisessa vähentämisessä ja satunnistamisessa).

      Tilanne tammikuussa 2012: No ohjauksia on tullut tehtyä ihan ennätyspaljon. Mutta ei ne silti suju hirveän luontevasti. Se on ikuinen pään seinään hakkaamisen paikka, eikä siitä pääse yli eikä ympäri. Hakua tehty supervähän. :-( Siinä voisi vähän kiriä! Markkeerauksia ollaan tehty semisti, keskittyen markkeeraamiseen, eli siihen, että koira joutuisi keskittymään todella siihen pudotukseen, eikä Ritalle tyypillisesti "tuollapäin". Koevalmiita ei olla, ei läheskään. Töitä tiedossa.


      NOUDON PERUSTEET
      • Palautukset  / Olleet kivoja kauden aikana. :-) Loppuasento istuminen köhii (jää seisomaan viereen), kun ympärillä tapahtuu, mutta odotellessa suorittaa loppuun asti.
      • Oikea ote  / Oikein kivassa kunnossa. :-) Ongelma kyllä se, että jos nostaa narusta, saattaa korjata maan kautta oikeaan otteeseen.
      OHJAUKSET
      • Tehdään vain, kun Rita on (Ritaksi) rauhallisessa mielentilassa -> vaatii keskittymistä, joten vaaditaan sitä alusta alkaen (esim. haun jälkeen) / No tästä on varmasti joustettu. :-D
      • Ohjaus vaatii koiralta paljon luottamusta ohjaajan kohtaan, joten erittäin tärkeää rakentaa harjoitus niin, että koira saa jokaisesta toistosta vahvisteen -> onnistumiset kasvattavat koiran itseluottamusta sekä luottamusta ohjaajaan.  / On valitettavasti tullut epäonnistumisiakin, mutta myös 100% onnistuneita sarjoja.
      • Ensin kriteerinä suora linja, jatkossa huomioidaan myös nopeus.  /  No eipä oo nopeutta puuttunut, vaikka olen keskittynyt vain linjan suoruuteen!
      • Jokaisessa sarjassa 1-3 toistoa.  / On ihan hyvin tässä pysytty, mutta motskulinjoissa ollut kyllä pidempiäkin sarjoja.
      Eteenmeno
      • Tagetlinjat
        • pidennetään matkaa joka toistolla 3-5 metriä.  / Tässä on tapahtunut valtaisa muutos! :-) Itseluottamus kasvanut.
        • lähetys samalle targetille eri suunnista (ohjaaja liikkuu targetin ympärillä) / Tehtiinköhän tätä kerran, voisi tehdä joskus uusiksi.
        • kaksi targettia, joiden välillä ohjaaminen - myös sivusuunnat mukana.  / Hmm... Tuota...
        • vaikeutetaan niin, ettei target välttämättä näy heti lähetyspaikalle, mutta koiran edettyä muutaman metrin tulee se näkyviin (totetutus?) / On tehty näitä dameilla, super. ;-)
      • Vaihdellaan paikkaa ja maastoa joka kerta: ei kahta harjoituskertaa samassa paikassa / Ollaan pysytty tässä, vaikken tarkoituksella ole siihen enää pyrkinytkään.
      • Kun aletaan tekemään sokkolinjoja, tehdään aina myös motivoitu linja samassa harjoituksessa / Sokkolinjat olleet aika vähissä.
      • Virityssana: "tarkka"  / On toistettu, ja toimii :-)
      • Käsimerkki
        • vahvistetaan koira ottamaan kontaktia suuntaan, johon käsi näyttää.  / Tää meidän piti tehdä, oikeesti, mutta reeni unohtui.
      • Bob Baileyn ajatuksia seuraten: ei ikinä kahta peräkkäistä toistoa samaan paikkaan  / Ollaan noudatettu tätä, enkä voi moittia.
      Taakselähetys
      • Naksuttimella opetetaan kääntyminen poispäin ohjaajasta / TAI sheipataan takapalkkaa hyödyntäen
      • Palkataan aluksi heittämällä palkka koiran yli.
      • Jatkossa palkka voi olla koiran selän takana valmiiksi / En kyllä ole juuri tehnyt muita kuin että dami valmiiksi seläntakana, enkä aio tehdä palkan yliheittoa. Mutta siis tehty yksittäisiä toistoja ainoastaan.
      Sivusuunnat
      • Kaksi targetia koiran molemmin puolin - sanallisella käskyllä valittava oikea. / Vähän tehty tätäkin, mutta erottaa käskyjen väliltä.
        • Joystick-koira / Ei ole vielä niin etevä. :-D
        Lähihaku
        • Ei harjoitella eteenmenon yhteydessä aluksi.
        • Pillin vahvistaminen toistoilla
        • Ehdottomaksi ja nopeaksi - kokeissa tärkeä! / Höh me, tiedän tärkeyden, enkä silti ole vahvistanut...
        • Vaikeita piiloja, jotta joutuu hakemaan kunnolla / Tehdään tehdään, kun keritään.
        • Aiemman suunnitelman mukaan tehdään myös motivoituja naminviemisiä  / Tehty satunnaisesti lenkillä, mutta näitäkin yksittäisiä kertoja.
        HAKU
        • Osaa hyvin  / Eikä osaakaan, pitäs tehdä enemmän ja motivoituja seassa. Tekee tosi kovalla innolla, mutta nää reenit kyllä syö sitä intoa. Toisinaan tosi tuloksetonta.
        • Vaikeat piilot / Tehty kyllä, mutta lumipiilot vaikeita -> tehdään lisää.
        • Erilaiset maastot / Hmm, aika vähän näitäkin.
        • Etäisyyttä lähetyspaikkaan /Tässä ei ole ollut ongelmia, laajentaa kyllä nyt nopeasti kauaskin.
        • Haun välissä jokin muu tehtävä, esimerkiksi ohjaus tai markkeeraus, josta jatketaan takaisin hakuun  / Oiva idea, pitäskö joskus toteuttaa.
        MARKKEERAUKSET
        • Matka aina vähintään 50 metriä / On tehty satunnaisesti lyhyempiäkin...
        • Toistoja 1-4 treenissä / Pitäs lukee näitä muistiinpanoja välillä niin muistais mitä on suunnitellut. :-D
        • Launcherilla ja startterilla /Tehty toistoja nolla.
        • Vaikeutusta: heittäjä piilossa, tai laskeutumispaikka ei näy lähetyspaikalle / Näitä taas tehty niin, että laskeutumispaikka ei näy, muistaakseni heittäjä on aina ollut näkyvillä.
        MUUTA

        Riistatreeni
        • Vähintään joka toinen viikko otettava tavaksi / Hahha, ehkäpä siis mennyt yli kuukausi siitä, että on edellisen kerran nähnyt riistaa.
        • Kanijäljen tehotreeni  / Tuota tuota, ehkä tehdään tätä keväämmällä kun lumi häipyy.
        Laukaukset
        • Laukauksia odottaessa, markkeerausten kanssa, seuratessa... Palkataan noudolla tai namilla, kriteerinä paikalla pysyminen / rauhallisuus. / Tehdään sitten keväämmällä, tää olis supertärkeää...
        Suun levottomuus
          Ei ole ollut ongelmaa tämän kanssa, niin ei olla tehtykään. :-)
            Ryhmässä tekeminen
            • Walk-up /Ei olla tehty.
              • Parihaku / Ei näitäkään
              • Markkeeraukset vuorotellen / Näitä sentäs ollaan, muutaman kerran.
              Hallittavuus
              • Talven aikana saatava sujuvuutta:
                • Seuraaminen / Edistää edelleen...
                • Paikallaolo / Ollut Ritan vahvuus, ja on edellee.
                  • Luoksetulo / No tämä nyt on jokseenkin hallussa, mutta tökkii jos on töissä...
                    • Pysäytys / Huono. Ei siis pysähdy kesken töiden, vaan jatkaa. Lenkillä tms kyllä toimii...

                  "Impossible is such a beautiful word. Such an awesome word. It makes millions of people quit. Yet those who read the word properly can hear the word yelling at them I M Possible, I M Possible. Nothing is impossible in this world and that is a fact. If you believe something is impossible, it is your belief system that is making it so. You can very easily also make it possible."

                  maanantai 23. tammikuuta 2012

                  Lumisia suuntia

                  Olin kouluttelemassa illan, ja Kike sai lepäillä kotona koko päivän.

                  Lenkin päätteeksi illalla/yöllä käytiin tekemässä suuntia lumisella pellolla. Koira paikalleen, damit molemmin puolin 20 m päähän koirasta, ohjaaja peruutti 20-30 m ja sitten pysäytyspillitys ja ohjaus oikealle/vasemmalle. Jäljelle jäänyt dami haettiin eteenlähetyksellä.

                  Ei ollut kyllä ongelmia suunnissa tai etenemisessä, eikä vaihtoaikomuksia. Iloinen ja tyytyväinen olin. VAIKKAKIN, korostuu koiran epävarmuus linjoissa, kun menee oikealle paikalle eikä heti löydä niin kerran lähti hakemaan muualta, ja toisella kerralla koitti, kunnes pysäytin pillillä. Ei luota, että dami on siellä missä luvataan. Siten kerrankin tämä puolenyön pölhöreenailu tuotti tulosta. Rita tarvitsee lisää luottoa siihen, että on edennyt oikeaan paikkaan... Kuis mä tän sit taion, ken tietää vaan ei kerro. Työt ei lopu koskaan. Lisäksi lumipiilot koiralle vaikeita, niitä nyt hyödynnettävä nyt talvella.

                  Lopuksi riehuttiin lumessa. Rita. ♥

                  sunnuntai 22. tammikuuta 2012

                  Hakua ja linjaa

                  Rita sai eilen olla 12 tuntia yksikseen, kun oli juhlistamassa vanhempieni 50-vuotisjuhlia. Aamusta venähti herästys pitkäksi, kun kännykästä oli akku irronnut, enkä saanut herätyssoittoa. :-D Aika haipakkaan siis ylös, ulos ja treeneihin.

                  Rita sai häröillä oman aikansa ennen kuin aloitettiin. Tehtiin alkuun hakua. Urho oli tyhjentänyt ruutua, ja sinne oli jäänyt kolme damia.

                  Rita tekee hakua niin, että kattaa laajaa aluetta, ja hajun saadessaan jää tarkentamaan. Tälläkin kertaa teki näin, mutta ei napannut hajua missään. Tutukaili aluetta tosi pitkään, ennen kuin paikansi ensimmäisen damin. Hyvä palautus, luovutus vasta luvasta vaikka annoin pitää suussa aika kauan. :-)

                  Toista ei sitten paikantanutkaan. Pyöri tosi selkeästi yhdellä paikalla, mutta ei johtanut mihinkään... Nosti nokkaa puita pitkin, tarkisti vanhoja paikkoja mutta ei vaan onnistunut. Dami oli kaatuneen puun toisella puolella.

                  Heitin sitten Ritalle damin, mutta se näki heiton... Toi sen sitten ok. Käytiin tarkistamassa että missä kaksi damia olivat, ja ne olivatkin olleet lumenpeitossa. Kaivettiin esiin ne, ja Rita toi ne sitten yksitellen.

                  Hyvää ja huonoa:
                  + hakuinto ei loppunut missään vaiheessa (ja tämä siis tosi kova juttu, kun koira teki turhaa hakua tosi kauan saamatta mitään vahvistetta - ei jäänyt strassaamaan/syömään lunta/nuuskuttamaan)
                  + hyvät palautukset
                  -ei paikantanut lumella peitettyjä dameja

                  Sitten tehtiin samanlaista linjaa kuin edellisissä treeneissä. Tällä kerralla muunnoksena oli se, että kaksi eri linjaa. Rita näki, kun heittäjä lähti, ja eteni 10 m kun heitto tuli. Se meni ok. Sitten 5 m siirtymä toiseen pisteeseen. Heitto tuli, kun Rita oli kuopan pohjalla, ja heitto tuli niin matalalla että minäkään en juuri nähnyt heittokaarta. Rita ei paikantanut sitä, vaan meni heittäjän luo, ja siitä sitten haulla damille.

                  Sitten toisesta pisteestä linja ja se meni hyvin. Takaisin toiseen pisteeseen, jossa heittäjä oli edennyt 5-10 m eteenpäin. Heitto tuli taas, matalalta, ja kaakatuskin unohtui -> Rita ei nähnyt heittoa. Veti taas heittäjälle, joka sitten haki damin pois. Uusi yritys, ja tälläkin kertaa matala heitto, joka ei koiralle näkynyt. :-D Kolmannella tuli onnistunut toisto. Toiselta heitto pisteeltä taas onnistunut nouto. Sitten toiselle pisteelle taas, ja siellä Ritalle helppo suoritus, mutta veti damista ohi, joten kutsuin sen pois, ja otin toiselle pisteelle heiton, josta taas onnistuminen. Lopetettiin tähän.

                  Hyvää ja huonoa
                  + ohitti epäröimättä aiempia heittopaikkoja.
                  + pidentyvä matka ei tuottanut ongelmia
                  + toiselta heittopaikalta 100% onnistumisia
                  + ei epäröinyt lähtöä kertaakaan -> jokainen lähtö täysillä ja oikeaan suuntaan
                  + heittopaikan vaihtuminen ei tuottanut ongelmia
                  - tekninen toteutus toisella heittopisteellä ;-)
                  - epäonnistumisia putkeen toisella heittopisteellä -> epävarmuuden kasvattaminen

                  Huono jälkimaku jäi näistä treeneistä. Pitää jatkossa kiinnittää tarkempaa huomiota maastoon, jossa harjoitus toteutetaan = kun koira kulkee lumessa, niin sen katse ei ole suoraan edessä -> vaikeampaa markkeerata. Ehkä metsässä siis toteutus tasaisemmalla maastolla, ainakin näin aluksi.

                  torstai 19. tammikuuta 2012

                  Öärghhhhäööööö...

                  Riittääks jos tänää vaa lätväsee kuvan eikä selitä mitään?


                  Koska Rita ei viime etsintätreenissä joutunut etsimään juurikaan, otettiin tänään sitten treeni, jossa piti olla kaksi maalimiestä pidemmän etsimisen jälkeen. Yksi treenaaja jäi kuitenkin parkkipaikalle odottamaan kun lähdettiin, ja Rita päätti ottaa hänetkin mukaan treeniin.

                  Käveltiin lähetyspaikkaan hihnassa vedellen. Lähdettiin rämpimään ylös rinnettä, jossa polveen asti lunta. Rita liikkui kivasti, ja oli hyvin ohjattavissa. Lännessä haukkui koira ja oli talo, ja sinne pari kertaa merkkasi, muttei lähtenyt paikantamaan. Rita joutui käyttämään liikkumiseen aika paljon energiaa, kun kaniloikat olivat tarpeen...

                  Sitten kun päästiin aukealta pois, niin alkoi polku, jossa lunta vähän maltillisemmin. Rita teki pitkän piston (jäljistä näki hyvin), mutta ei edennyt maalimiehelle asti. Sitten kierteli metsässä ja muuta, etsiskeli siis kokoajan.

                  Pian irtosi taas ja kello kuului etäällä, parkkipaikalta päin. Pelkäsin että juoksee auton alle, joten huhuilin Ritaa. Kuului odottamaan jääneen huuto, että Rita tulee ilmaisemaan häntä. Tulikin, kunnes noin 20 m ennen mua nousi nokka metsään: "tuolla on maalimies". Meinasi mennä, mutta tuli kutsusta luokse. Lähetin näytölle, mutta eihän se enää muistanut kuin sen uusimman hajun, eikä tullut kutsusta........ Paikansi maalimiehen ja tuli ilmaisemaan. Otin rullan ja pidin tauon. Purin aikalailla hammasta ja ketutuskäyrä kärvähti taas täysille. Lähetin ilmaisemaan parkkipaikalla odottaneen henkilön - siis ensimmäisen maalimiehen. Ilmaisi kahdesti.

                  Sitten lähetin toiselle maalimiehelle, ilmaisi kahdesti, mutta toisella liian aikainen rullanpudotus. Purin hammasta ja totesin ääneenkin että nyt on pinna aika helkkarin tiukalla. Rauhotus hetkeksi ja uusi lähetys, josta onnistunut ilmaisu.

                  Sitten nollasin hetken. Jotenkin löytyi oikea vire, kehuin koiraa ja lähetin sen viimeiselle maalimiehelle. Meni hyvin. :-) Loppuun lelupalkkaa.

                  Oma tulkintani tilanteesta on se, että Rita löysi lähtöpisteestä maalimiehen ja ilmaisee mutta epävarmasti kun tyyppi odottelee autoilla, josta lähdettiin... matkalla saa hajun ja toteaa, että "no tuollahan se oikea maalimies on". Eli ongelma itseluottamuksessa tai ihan yksinkertaisesti yleistämisessä tai häiriökestossa. Tai siis molempien yhteistulos todennäköisesti. Pohdittava, miten lavastaa mahdollisimman reilusti vastaava tilanne. Hmm...

                  Ja pitää muistaa taas kerran, että se on vain koira. Sen kanssa ei ole harjoiteltu vastaavaa tilannetta. Se ei osaa sitä, ja ratkaisi tilanteen näin. Nyt on vaan opetettava uusi toimintamalli. Ja tärkeitä on, ettei kuitenkaan saanut toiminnastaan sitä lopullista palkkaa! Ja lopulta maalimiehet ilmaistiin oikeassa järjestyksessä. Pikkasen helpottaa omaa pahaa mieltä. Pikkasen. :-)

                  Ja taas kerran poden huonoa omaa tuntoa koska a. koiralle tehtiin sen tason ylittävä harjoitus = epäreilua ja b. vittuunnuin jälleen, mikä vaikuttaa koiraan - pitäisi rakentaa sen itsetuntoa eikä horjuttaa. Huono ohjaaja menee nyt itseensä taas jälleen kerran. Aikamoista tunteiden vuoristorataa tää harrastaminen.


                  sunnuntai 15. tammikuuta 2012

                  There's a Fire Starting in My Heart

                  Ihana tyttöseni etsi tänään 2,9 hehtaarin alueelta yhtä maalimiestä. Maalimies löytyi alle 2 minuutissa. :-)


                  Käveltiin alueelle pikkuinen ylimääräinen lenkki, kun seurattiin sellaista polkua, joka ei sitten ollutkaan merkitty karttaan. Rita sai rallatella vapaana. Kutsuin sitä pari kertaa pillillä, ja nätisti tulikin. Juuri ennen aluetta vastaan tuli koiranulkoiluttaja, joten alue oli tuoreesti tallattu. :-) Muutenkin paikalla suht paljon liikkujia.

                  Sitten alueen laidalla koiralle rulla kaulaan. Etsintäsuunnitelma oli kiertää alue myötäpäivään, mutta Rita ei vissiin ollut kuullut mun suunnitelmaa, ja lähetyksestä lähti vastapäivään menemään polkua pitkin. Juttelin siinä sitten että "odotellaan että se käy tuolla tarkastamassa, niin lähdetään sitten suunnitelman mukaan". Ritapa palasikin rulla suussa, ja nopeasti näytölle. Juoksin jonkun 100 m, kun koira oli kadonnut näkyvistä, ja palasi pian minua hakemaan, eli toi uudelleen rullan (se toimii, se toimii!).  Sitten maalimiehelle, yhteensä siis 200 m pisto hurtalta! :-)

                  Maalimies kölli kahden kiven välissä polulta noin 20 m sivuun. Oli tullut paikalle takakautta kiertämällä, eli ei ollut jättänyt jälkiä koiralle seurattavaksi. Maalimies sanoi, että "se tuli tähän kuin ohjus!". :-) Ei siis mitään epäröintiä missään vaiheessa - ei ollut juossut nenänsä ohi polkua pitkin, vaan suoraan maalimiehelle. Kaikenkaikkiaan alle 2 minuuttia varmaan meni tämän etsintäharjoituksen suorittamiseen. Hyvä ilmaisut, hyvä maalimieskäytös. Hyvä hyvä. :-) Jotenkin taas voi alkaa pikkuhiljaa miettiä, että ehkä me tosiaan mennään keväällä loppukokeisiin.

                  Juteltiin taas siitä, kun Rita teki syksyllä muutaman kerran sitä että hätääntyi pitkillä irtoamisilla, jos ei löytänyt luokseni. Sitten tehtiin niitä treenejä, että menin asteittain piiloon. Näyttäisi että on toiminut, sillä tätä käytöstähän ei ole tapahtunut aikoihin. :-)

                  Laske tekstin hymiöt ja päättele miten onnellinen koiranohjaaja täällä kirjoittele...

                  torstai 12. tammikuuta 2012

                  Semimotivoitua linjaa

                  Ärrrrhgh, vihastuttaa. Rita aloitti eilenaamulla juoksun. Hallitreeneistä taukoa, ainoastaan ulkotreenejä... Juoksun perään treeniloma, kun ohjaaja katoaa etelän lämpöön 5.-12.2. Kevyt kuukausi siis luvassa, tekee varmasti hyvää elukalle. :-)

                  Torstai on WT-päivä, ja Idi&Ootti -duo muuttuu jälleen Ei Hajuakaan -teamiksi, kun maailmanmatkaaja Reiska-sisko on palannut Itävallasta.

                  Ei Hajuakaan 2010.


                  Ritalla tänään ohjelmassa eteenlähetykset. Eteenmenoa harjoitellaan tänään varmojen lähtöjen kautta. Alkuun motivoitu linja + nouto.

                  Lähetetään koira eteen samaan suuntaan, kuin mistä aiemmin haki. Kun koira on edennyt noin 5 m, heittää piilossa oleva avustaja damin eteenpäin.

                  Jokaisella noudolla kasvatetaan etenemismatkaa ennen heittoa 5-10 m.

                  Vahvistetaan siis sitä, että ohjaajan osoittamassa suunnassa on dami, vaikkei sitä motivoidusti sinne ole vietykään. Lisäksi palkan suunta aina edessä. Ensimmäisessä harjoituksessa tutustutetaan koira treenin ideaan. ;-)

                  ---

                  Ja kerrankin toimi kun suunnitteli jotain uutta. :-) Päästin Ritan suoraan autosta löllöttelemään pellolle. Sitten tuli viereen - seuraamista pätkittäin. Edisti, muttei karannut.

                  Jätin Ritan istumaan ja vein damin. Aloitusmatka 40 m. Takaisin koiran viereen, ja silloin ohi meni auto, ja säädettiin siinä vähän. Vihdoin pääsi lähettämään, niin damille ok (kaarsi viereiselle ajouralle 1-2 m sivuun, mutta damin bongattua takaisin oikealle rengasjäljelle)

                  Sitten lähetys - heittäjä pusikossa damin kanssa kaakatti ja heitti muutama sekunti lähetyksen jälkeen. Suoraan damille. :-) Tehtiin näitä niin, että kaakatus tuli aina 2 s myöhemmin kuin edellisellä. Kun Rita eteni jo melkein damille, ennen kuni se lensi, niin peruutin jotta matkaa tulisi lisää. Lopetettiin myös kaakattelu.

                  Muistaakseni kolme peruutusta niin, että loppumatka oli 80 m. :-) Näillä toistoilla heitto tuli tosi myöhään - viimeisellä vitsailtiin, että heittääkö koiralle, että "ota koppi". Ei lainkaan epäröintiä Ritalla. :-) Vahvistin myös jokaisella toistolla motivointi sanaa "tarkka", ja aina siirtyi fokus siitä eteenpäin. Eikä kertaakaan karannut käsimerkkiin. ;-)

                  Tässä kuva treenistä. 

                  Seuraavalla kerralla voisi jättää tuon ensimmäisen motivoidun pois, ja lähetyksestä samantien lentää dami edessä (kera kaakatuksen?). Sitten jatkossa pitääkin ensimmäisellä jo edetä pidempää matkaa ennen kuin dami lentää... jne, you get the picture. :-)

                  maanantai 9. tammikuuta 2012

                  Ahaa-elämyksiä

                  Opin tänään sen, että treenejä tosiaan kannattaa kuvata. :-) Huomasin videolta juttuja, joita en aiemmin ole huomannutkaan.

                  Alkuun paikallamakuu 2 min piilossa (tässä video siitäkin, että jälkikäteen näin mitä oli duunaillut - itse rauhallisuus!). Sitten seuraamisia. Alla listatuissa fiboissa mainittu korjailut... Paransi kylläkin edetessä. Tulin myös siihen tulokseen, että ehkä vaihdetaan täyskäännös niin, että molemmat kääntyy vasemmalle -> vahvistaa samalla vasemmalle kääntymisiä (videolla näkyy pari käännöstä esimerkkinä).

                  Sitten tunnaria ensin viidellä kapulalla naksuttelin oikean nuuskimista. Huomasin että paineistuu tuollaisesta, joten tein niin, että viisi kapulaa riviin, oma toka vikaksi (koira piilossa odottamassa). Sitten vaan lähetys 10 m päästä ja toivotaan parasta. Videolla näkyykin: nuuskii väärät, ottaa oikean. :-) Eli juju on tiedossa, nyt vaan ihan parin toiston sarjoja, ettei kärvene.

                  Sitten merkkiä, tai merkin kiertoa, josta pari pysäytystä. Jees jees, lopussa video. :-D

                  Sitten ruutua: kolme VOI-ruutua 25 metristä sokkona ja ilman alustaa - jukoliste sehän oikeesti osaa sen!! Sitten EVL-ruutua. Video allaolevassa koosteessa. :-) Eli sekin sujuu, vaikka ei olla edes enempää harjoiteltu!

                  Loppuun AVO-kaukoja... Ihan ok, mutta bongasin videolta uuden ongelman... Noh, katsokaa alla. Tein sitten palkkaamisia vierestä, ja niin sekin ongelma korjaantui (virhevideossa eka sarja, koosteessa korjauksen jälkeinen sarja). Pitää silti miettiä korjaussuunnitelma sille jatkoa varten. Että tällaista tällä kertaa.

                  Tässä koostevideo:


                  Video paljasti seuraavanlaisia virheitä:

                  Kaket -> maahanmenossa peräpää loikaa taakse - tätä en oikeasti tiennyt??
                  Seuraaminen -> korjailu - tuttu juttu. Oikealle käännös... tuttu kai sekin.
                  Ruutu -> paikkakäsky - alustaa pidetty hanakasti ruudun takaosassa, joten menee taakse. Pysäytys käsky etureunassa ja pysähtyy just passelisti.


                  Tässä merkin harjoittelu video. Aina ei leikkaa:



                  Loppuun aksaa. :-) Vedin rataa tällä kertaa, kun koko halli oli käytössä...

                  Vedettiin rata pari kertaa edestakas. Upeeta, miten kaukaa Ritan voi jo lähettää kolmoishypylle (2-4) ja miten hyvin se irtoaa eteen (11-13)!! :-) Naksuteltiin rengasta vähän, kun se on niin vähän vahvistettu osa-alue.

                  lauantai 7. tammikuuta 2012

                  Tammikuun treeniviikonloppu

                  Eli Urpo ja Tanja tulivat treeniviikonloppuilemaan Klaukkalaan tällä kertaa.

                  Torstai

                  Mentiin tekemään tokoa. Otettiin Urpo ekana, ja Rita sai odotella autossa. Aluksi vinkui, mutta hiljeni lopulta. Sitten pääsikin treenaamaan. Ekana ohjelmassa oli liikkeestä maahanmenon osasia. Ensin makaavan koiran vierellä seisomista (normaalisti, käsiä liikuttaen, jutellen ja astellen). Namitarjotin oli edessä päin. Käsiä liikuttavalle nousi, toisella osasi. Muut meni oikein.

                  Sitten nopeita maahanmenoja... Tai siis... Niin. En vaan ymmärrä mikä on niin perkeleen vaikeeta tän opettamisessa. Ei se osaa sitä nopeasti, enkä osaa opettaa. Peruutuksesta muutama, sitten seuraamisesta...

                  Loppuun seuraamisia. Herpaantui Tanjasta. Osa pätkistä ihan hyviä, joten vahvistin vain niitä.

                  Panikoin seuraavan päivän WT-kimppatreenejä, joten otin vielä pari markkeerausta. Ei mitään ongelmia.

                  Sitten Urho teki markkeerauksia ja Rita istui yksin katselemassa. Ekalla lähti hipsien noutamaan, ja piti palauttaa istumaan. Toisella nousi, mutta loput istui sitten paikallaan. Viimeisellä jätin lelun takapalkaksi. Aamulla pelätyt kimppatreenit. Ritan kanssa ollaan käyty treenaamassa aika pienellä porukalla nykyään, ja koiran historian tuntien jännittää mennä isomman porukan kanssa treenaamaan.

                  Perjantai

                  Alkuun tottisteltiin. Rita oli pienesti kujalla, ihan ok. Pujottelua ja odottamista. Paransi loppua kohti seuraamista. Odottamiset ja luoksetulo meni hyvin.

                  Varsinainen treeni oli laajalla, lumisella kentällä, jossa puupinoja ja muuta puuroinaa. Ajattelin ottaa markkeerauksen esteen taakse. Paikalla oli minua fiksumpia ja muokkasivat sitten treenisuunnitelman puolestani. :D Tämän takia pitäisi käydä enemmän porukan kanssa treenaamassa, kun itsellä ei ole oikein mitään visiota tästä lajista.

                  Otin Ritan suoraan autosta ja päästämättä vapaaksi ennen lähetystä. Jep jep... Kun rauhottui, niin hihna pois. Mukanatuloa varmaan 3 m ja sitten lähetyspaikalle.

                  Suunnitelma oli heitto esteen (hakekasa tms) taakse. Ensin heitettiin kasan päälle edeten niin, että dami kasan takana lopulta -> suoraviivainen eteneminen markkeerauksessa.

                  Ensimmäisen heiton juoksi nenän ja silmien ohi. Ja tuli kutsusta takaisin!! :-) Heittäjä haki sitten damin pois ja heitti uusiksi.

                  Heittoja tuli monen monta. Huonosti markkeerasi, meni aika vapaamuotoisesti. Ei karannut kertaakaan!! Kerran otti damin ja haki sen jälkeen -> en palkannut.

                  Sitten vaihdettiin heittopaikkaa, ja tuli pari markkeerausta puukasojen väliin. Ensimmäinen lensi puukasaan, joten huusin että ei taida olla turvallinen paikka koiralle... ja Rita ei lähtenyt siihenkään. :-) Viimeisellä sai purkkipalkan

                  Koska markkeerasi niin päin perseitä, niin otettiin kaksi ihan helppoa markkerausta keskelle kenttää, jotta etenee suoraan. Meni ok.

                  Tooosi hyvät palautukset. Vähän hidasta istumista ilmassa, mutta odottamalla korjasi. Kyllähän siitä on muotoutunut tässäkin lajissa jo ihan toimiva koira. :-)

                  Illalla tokohallille. Ei ollut oikein fiilistä. Rallateltiin alkuun agiesteitä (keinu, kontaktit ja kepit). Sitten kaukokäskyjä ja puunkiertoja. Agiradanpätkää putkella ja hypyillä. Lopuksi ohjausharjoituksia (rintamasuunnan vaikutus). Loppuun rauhoittumista, eli hallin lattialla köllöttelyä 15 min. Oli molemmat jo melko väsyneitä, joten mitään aikaansaavaa ei tehty. Alkaa puurtaa taas tokon AVO-luokka, ja pitäisi ehkä fokusoitua enemmän ylempiin luokkiin, jotta mielenkiinto säilyisi...

                  Lauantai

                  Vuorossa oli WT-treeniä eilistä teemaa mukaillen. Alkuun tottisteltiin, ja Rita teki ihan kivalla mielentilalla.

                  Otin kahdelta heittäjältä markkeerauksia: toinen heittäjä oli pienenpienen metsäsuikaleen vieressä olevan kummun päällä, toinen keskellä peltoa. Markkeerauksia yhteensä kahdeksan, jokainen eri paikkaan.

                  Alussa peltomarkkeerauksen teki huonosti, ja sitten yhden huonosti myös metsäsuikaleen viereen. Uusin sen, ja meni suoraan -> superkehut. Paransi loppua kohti. Peltomarkkeeraukset, joissa ei kiintopistettä, eteni nopeasti paikalle ja sitten nenä maahan ja hidasta etenemistä.

                  Sitten etsittiin vielä kaksi maalimiestä koulurakennuksen pihalta. Hyvät ilmaisut ja rullanluovutukset. :-)

                  Sunnuntai

                  Yhden treenin päivä. Parityötä WT:ssä. Ensin vein damin ja Urho haki. Sitten Tanja vei damin ja Urho haki. Sitten vein kaksi - Urho haki ensin ja sitten Rita. Sitten toisin päin - Urho lähetettiin kun Rita oli palauttamassa. Sitten vielä pitkät muistit, ja Rita päätti hakea Urhon muistin, mutta ei hakenut lisää, vaan palautti suoraan.

                  Huomasin, että Rita on ihan lähtökuopissa, kun dami on viety, ja tulen sen viereen, mutta sitten kun Urho lähetetään -> rauhoittuu ja vetäytyy istumaan paino takana. Aikas mielenkiintoinen.

                  Hyvin jaksoi neiti jokaikisen treenin, ei voi muuta sanoa. Toisaalta aika kevyesti tehty viimeiset pari viikkoa, ja kohta tulee juoksuloma.

                  keskiviikko 4. tammikuuta 2012

                  Kahdeksas hallikerta

                  Aiheina seuraaminen, ruutu, nouto ja tunnistusnouto.

                  Aloitettiin seuraamisella, ja oli kyllä huomattavasti parempaa kuin viime kerralla. Teki pitkää pätkää hyvällä kontaktilla. Ja siis oikeasti pitkää pätkää. :-) Pari kertaa herpaantui, ja laski kontaktin. Kerran alkoi A-este imuttamaan koiraa luokseen, mutta siitäkin selvittiin. Tehtiin ehkä neljä lyhyttä ja neljä pitkää pätkää. :-)

                  Seuraavaksi kasasin ruudun. Lähetys "sokkona" 20 m ilman alustaa -> suoraan ruutuun oikealle paikalle. Tehtiin vielä kaksi toistoa samasta paikasta, ja hyvin meni. Siirryin seuraavalle sivulle, tehtiin eestaas juoksuja alustan kanssa. Pari kertaa kyseli, mutta muuten sujuvaa. Sitten jätin Ritan seisomaan 20 m ruudun viereen ja menin itse seisomaan 10 m koiran eteen (EVL-ruutu ilman merkille lähetystä) ja siitä ruutuunlähetys -> suoraan keskelle ruutua. Kävelin jonkun pätkän ja sitten vapautus ja vetoleikkiä.

                  Nouto suoritettiin neljällä erikokoisella puukapulalla sekä kahdella erikokoisella metallikapulalla. Eli kuusi toistoa noutoa. Ei karannut tällä kertaa noutoon, vaan palkkailin rauhallisena kun istui, ja sitten vapautin. Pikkuruinen puukapula sai vähän pureksintaa osakseen, muut selvisivät ilman. Jättikapulankaan kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Ihan kiva. :-) Suurimmat ongelmat juuri karkaaminen ja palautusasento...

                  Tunnaria tehtiin ekaa kertaa ikinä! :-D Asenne oli että kokeillaanpas nyt. Treenikaveri levitti kapuloita maahan ja mä laitoin sitten oman hajuisen niiden viereen. Vapautin koiran JA SE NUUSKI NIITÄ KAPULOITA!!! Se ei ottanut mitään suoraan suuhun, ja kun kehuin oikean kohdalla (naksu kielletty yhteistreeneissä), niin se ei silloinkaan nostanut kapulaa vaan otti namin. Sitten fokus jäi hetkeksi muhun, mutta palasi hiljalleen taas kapuloihin. Nosti oikean kapulan, ja siitä palkka. Vaihtelin kapulan paikkaa, ja Rita haisteli niitä! Kerran otti oikean kapulan viereisen... Ei palkkaa, ei mitään. Sitten taas oikeita toistoja monta. Lopuksi teki niin, että otti väärän kapulan suuhun, nuuski se suussa ja vaihtoi sitten oikeaan. Taunoeevertti. No näitä ehtii korjailla, pitäs hankkia vaan itselle kapuloita.

                  Ihan kivat treenit taas, ei voi muuta sanoa. :-)

                  maanantai 2. tammikuuta 2012

                  "Maailman kuuluisin nenä"

                  Näillä sanoilla oli blogimme googletettu. Ehheh, kiitos tästä. On kyllä ollut laiskaa treenirintamalla. Torstaina oli hakutreenit, mutta ne meni niin perseelleen, että jos niihin palaan, niin paukkuu suonet ohimossa. Rita teki kyllä hienon rullan palautuksen ryömien puunrungon ali. :-) Mutta ongelmia (taas) rullan luovutuksessa....

                  Tokoilun merkeissä meni maanantai ilta. Oltiin jälleen Eilan opissa. Aiheina meillä oli (VOI-)seuraaminen, hyppy ja hyppynouto.

                  Rita oli jokseenkin omissa maailmoissaan. Hain sen autosta ja oli siellä ihan kierroksilla. Sitten halliin ja kierroksilla... Ihan siis normaalia pahempi. Sain kontaktia hetkittäin, mutta oli kyllä tiikeriä tankissa.

                  Seuraamisessa oli ihan kujalla. Tuli mukana, muttei kontaktissa. Taisipa vähän hyppiäkin. Sitten käytin Ritan ulkona, ja hätähän sillä oli. Sen jälkeen vähän rauhottui. Tehtiin seuraamispätkin suoraan kera pysähdysten. Pysähtyi vinoon, mutta korjasi sitten suoraksi... Käskyksi tuli opettaa (vihdoin) se perusasento uusiksi. Kyllä mä tän talven aikana... :-)

                  Sitten tehtiin hyppynoutoa. Fokus siinä, että palautus tapahtuu laukalla. Otettiin palautuksia pelkästään ja sitten niin, että kokoliike, mutta menin esteelle kutsumaan koiraa innostaen, ja niin, ettei vaadittu perusasentoa. Johan se laukka irtosi! :-) Oli kyllä hyvät treenit, ja jälleen jäi kaikkea uutta ja mielenkiintoista mieleen. Näillä opeilla taas etiäppäin.