Ja tänään, olipas kiva käydä treenailemassa taas uusien ihmisten kanssa. :-) Käytiin kuokkimassa taippariporukan treeneissä ja oli kiva nähdä flattijunnuja alkeistreeneissä.
Ritalle otin alkuun kolme ykkösmarkkeerausta kahdelta eri heittäjältä. Ensimmäisellä haki hieman enemmän mutta kaksi viimeistä meni täysin suoraviivaisesti.
Seuraavaksi vein kolme muistidamia 20 m päähän taaksepäin. Heittäjä1 heitti markkeerauksen, lähetin Ritan hakemaan muistin ja sitten markkeerauksen. Sitten heittäjä2 heitti markkeerauksen, lähetin Ritan muistille ja sitten markkeeraukselle. Lopuksi vielä haki kolmannen muistin. Eka linja suorana ja nopeasti, markkeeraus suoraviivaisesti. Sitten karkasi markkeeraukseen ja piti uusia heitto. Tästä käännyttiin linjalle ja vaati kaksi lähetystä (juoksi pillityksestä huolimatta damien ohi). Markkeeraus tuli suoraviivaisesti. Samoin viimeinen muisti. Loppuajan Rita sai katsella puuhun sidottuna muiden treenejä. Niin ja häiriönä näissä treeneissä oli juuri nuo kolme junnuflattia. :-) Yhden ohi sai tehdä linjan. Vaan toiset koirat ei neitiä painaneet (liekö vielä parantaneet neidin suorittamista?).
Olin etukäteen kertonut Ritan olevan markkeerauksissa huono, mutta hutilohan petrasi ja vain ensimmäisellä joutui suorittamaan vähän hakua markkeerauksen nostamiseksi... :-) Tyytyväinen olin perjantain treenien jälkeen hutilon tämänpäiväiseen suoritukseen.
| Kikke kyselee Luukissa, onko pakko nousta vedestä, vai voisko joku heittää jotain noudettavaa? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti