tiistai 24. huhtikuuta 2012

Koira, joka söi jalkansa

Rita on ollut nyt jonkin aikaa kumma. Luulin sen johtuvan valeraskaudesta. Mieliala tuntuu menevän vuoristorataa, ja normaalia enemmän esiintyy jonkinlaista jumitusta (seisoo pöydän alla piippaamassa, nuolee seiniä tai lattiaa, tuijottelee tyhjyyteen). Lauantaina huomasin, että Ritahan on jyrsinyt tassuunsa kaljun kohdan. Ei reagoinut jalkaan mielestäni muuten, joten mentiin kokeeseen. Kokeessa neiti jumitti, esimerkiksi alueen laidalla seisoi häntä alhaalla, eikä hakenut hajuja tuulesta kuten normaalisti. Oli ponneton versio itsestään. Sunnuntai-iltana alkoi ontuminen, siis ihan reipas ontuminen (video). Annoin yön levätä, ja aamulla ei enää aristanut jalkaa. Sai päivän lepäillä, eikä illallakaan enää ontunut.

Tänä aamuna huomasin, että oli pureskellut kaljun kohdan verille. Eipä sitten muuta kuin lekurille mars mars. Lääkäri kävi Ritan läpi ensin, kuunteli sydämen jne, ja kaikki on kunnossa. Sitten tutkittiin rupea ja ontumisen syytä. Nivelet eivät olleet turvonneet, eikä aristanut jalkaa mihinkään suuntaan. Ruvesta lekuri totesi, että todennäköisesti jalassa on ollut pieni haava, jota on alkanut nuolemaan... Sitten siihen on tullut tulehdus. Varmastihan ei tiedä, joten syynä voi myös olla kipu jalassa, jota Rita on alkanut "hoitaa" itse. Tämä kuitenkin tarkistetaan, kun antibioottikuuri on käyty loppuun - mikäli alue palautuu normaaliksi, ei ole syytä epäillä muuta kuin ensimmäistä teoriaa. Itseä taas mietityttää, että olisiko jalassa kuitenkin jotain kipua, koska on käyttäytynyt niin kummallisesti... Lääkäri kyllä pisti oudot käytökset valeraskauden piikkiin.

Lisäksi otettiin verikokeella maksa-arvot (vitamiiniepisodin takia), joista toinen oli hieman koholla, mutta se ei kuulemma ole niin maksaspesifinen... Nyt antibioottia poskeen, ja toivotaan, että menee ohi... :(

Kliininen yleistutkimus:
- oikeassa etujalassa kyynätän alapuolella etäsisäpinnalla rupinen naarmu, jonka ympäriltä karvat katkenneet nuolemisen seurauksena
- muuten terveystarkastuksessa e ihavaittu normaalista poikkeavaa, lavan edustan imusolmukkeet symmetriset ja tunnettavissa, eivät selkeästi suurentuneet
Toimenpiteet vastaanotolla:
alueelta ajeltiin vielä hieman karvoja ja alue puhdistettiin laimennetulla betadinella, päälle siveltiin puhdistuksen jälkeen Vetramil-hunajasalvaa
Diagnoosi:
sekundaarinen ihotulehdus
taustalla voivat olla mm. trauma (naarmu), kipu alueella esim. kyynärässä
Verinäyte/maksa-arvot:
Helmikuussa Rita syönyt purkillisen monivitamiinivalmistetta. Suositellaan maksa-arvojen tarkastamista muutaman kuukauden kuluttua. Ritalta tarkistettiin verinäytteestä maksa-arvot ALAT ja AFOS. ALAT-arvo oli normaalien viiterajojen sisällä (54,6, viite <74) ja AFOS-arvo oli himan viiterahan yläpuolella (71,6, viite <68). Näin lievä nousu ei ole merkittävää.
Antibioottikuuri, ja kontrolli ennen antibioottikuurin loppua

1 kommentti:

  1. Voi pientä. Munki koira alkoi pureskella tassuaan jotakin pari vuotta sitten ja ihmettelin mikä siinä oli, se myös oli jäykkänä noustessa ja ei esim päässyt portaita ylös niin helposti eikä mielellään hypännyt autoon.
    Eläinläkäi totesi nivelrikon joka oli aika pahana. no satiin hoidot ja seurataan tilannetta ja olen alkanut kokeilla uintia ja se on parantanut jalan liikkuvuutta pikkuhiljaa.

    VastaaPoista