En taas ole jaksanut treeneistä rustailla. Tokoa ollaan väännetty, erityishuomio käännöksissä ja liikkeestä maahanmenossa.
SUNNUNTAI 13.3.
Sunnuntaina sitten treenattiin Ritan Urho-veljen kanssa. Aluksi otettiin koirilla tottista ja Ritalla tosi kiva vire. Kontaktit oli hyvät ja seurasi nätisti. Tehtiin pari maahanmenoa liikkeestä, ja maahanmenot oli ihan mukavan nopeat. Ongelmana oli Ritan rintamasuunta. Seuraa sen verran tiiviisti, että jää maahan vinoon (kuljettaa takapään sivulle ja sitten menee maahan).
Nomeiltiin sitten niin, että parihakua ja sitten ohjaus (samaan paikkaan kuin viime viikolla). Haun aloitti Rita ensin yksin, sitten Urho haki yhden damin yksin. Sitten laitettiin koirat samaan aikaan ruutuun. Rita kulki hyvin, eikä välittänyt toisesta koirasta. Toinen koira vaikutti käytökseen kuitenkin siinä määrin, että kun Rita löysi damin, niin halusi löytää lisää: halusi siis noutaa kaiken itse. Sain kutsua koiran aina damilta, ja silti vaihtoi ensimmäisellä. Sitten kun Urho oli palauttamassa, niin Rita juoksi polkua sitä vastaan ja nappasi siltä damin suusta. Sitten se huomasi toisen damin ja vaihtoi (!?). Ei siis vaihda normaalisti, eikä hakuruudussa ala etsimään lisää dameja.
Ohjaus meni hyvin, eli eteni damille, mutta 2m eteenpäin ohjausdamilta oli toinen dami (Urholle) jonka luo Rita meni ja vaihtoi sitten. ...kele. En palkannut koiraa palautuksesta, vaan kuljettiin pois lähetyspaikalta.
Lopuksi pöljäke pyöri siellä alueella etsimässä lisää dameja ja lumessa riekkumassa. Kun palattiin autolle, niin otin Ritalle vielä ilmaisutreeniä. Teki virheitä: pudotti liian aikaisin, otti rullan ennen keppiin koskemista ja sitten kun turhautui niin alkoi hyppimään maalimiestä päin. Saatiin kuitenkin seisovalla onnistumisia, ja lopulta myös kyykyssä olevalta. Lopulta maalimies eteni tietä parikymmentä metriä ja poikkesi metsään puun taakse. Rita nappasi hajun ilmasta, eikä mennyt maalimiehen jälkiä piilolle. Maalimies istui ja Rita kävi vain maalimiehen vierellä (ei lähminyt, jee) ja nappasi rullan. Ilmaisu ok. Huomaa, että koiraa turhauttaa ilmaisutreenit. Vähän kun haastetta lisättiin, niin lähmiminenkin jäi. : )
TIISTAI 15.3.
Ilmaisutreeniä SISÄLLÄ. Kerrankin näin, jotta viretaso olisi mahdollisimman alhainen kun makaavia maalimiehiä harjoitellaan.
Ensin maalimies seisoi, sitten oli kyykyssä ja lopuksi makasi. Seisovat meni hyvin, kyykyssä olevalel hyppäsi syliin ekan, mutta loput meni ok. Maassa makaavan talloi (...) kerran ja sitten loput teki ok.
Tehtiin toinen sarja makaavia, onnistuneesti! Sitten peliin pressu. Sama järjestys eli ensin seisoi, sitten istui ja lopulta makasi. Lähmi kerran kyykyssä olevaa, loput meni hyvin! Lähetys matka vaivaiset 2-5 m, mutta silti! Jee. : )
KESKIVIIKKO 16.3.
Aamutreeninä auringonpaisteessa eteenlähetystä ja sivusuuntia. Koiralla kiva vire. Eteenlähetykset olen opettenut melkein tajuamattani. Koira lähti juoksemaan eteenpäin, jolloin naksautin ja heitin namin koiran eteen. Näitä harjoituksia ollaan kyllä tehty, mutta niin muutama etten uskonut koiran osaavan. Alunperin ajattelin tätä nomen yhteyteen, mutta mehän voidaan tätä hyödyntää agilityssa, kun koira pitää irroittaa itsestä ja lähettää kauemmas esteelle.
Sivu suunnissa koira istu edessäni, annoin suuntavihjettä satunnaisesti molempiin suuntiin, ja naksautin, kun koira kääntyi oikeaan suuntaan. Palkkasin heittämällä namin sivulle. Ei tuottanut eläimelle ongelmia. Suuntiahan ollaan jo sovellettu nome-harjoituksissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti