perjantai 29. lokakuuta 2010

NOMEa Serenassa

Ollaan noudot kotipihassa saatu venytettyä 50 metriin, mutta tällä kertaa treenailtiin Serenassa. Häiriönä olivat autossa haukkuva koira ja satunnaisesti ohiajavat bussit.

Aloitettiin niin, että ensin minä vein kaksi noutoa, jotka Rita toi. Sitten toinen henkilö vei kolme noutoa. Kaikki sujuivat ongelmitta. Annoin sarjan päätteeksi palkaksi broilerin koiven.

Seuraavassa sarjassa kaikki viisi vei toinen henkilö. Näissäkään ei ongelmia. Loppupalkaksi kaksi broilerinkoipea. Käytin pelkkää (runsasta) ruokapalkkaa, jotta tilanne ei olisi mitenkään viretasoa nostava. Missään vaiheessa ei neidin pienessä mielessäkään käynyt, ettei palauttaisi, eli tästä on hyvä jatkaa. : )

Lopuksi Rita pääsi sisarustensa Frejan ja Urhon kanssa riekkumaan parkkipaikalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti